| |

SATU (sosiaalisen arjen tukeminen) hanke toteutetaan 23.4.2007–31.3.2008 Oulun, Ylivieskan ja Raahen seutukuntien alueella. Hankkeessa järjestetään 15 op laajuinen perhetyön koulutus. SATU hanke toteutetaan Pohjois-Pohjanmaan TE-keskuksen myöntämällä ESR rahoituksella ja sitä hallinnoi Keski-Pohjanmaan ammattikorkeakoulun Ylivieskan yksikön CENTRIA tutkimus ja kehitys.
SATU hankkeen tavoitteena on perhetyön osaamistason nostaminen ja asiantuntijuuden lisääminen koulutuksen ja ohjauksen avulla. Tavoitteena on turvata alueella laadukkaiden palveluiden saanti perhetyössä sekä vahvistaa perhetyössä työskentelevien työmarkkina-asemaa, työpaikkojen säilymistä ja erityisesti naisten urakehitystä.
Hankkeen tuloksena perhetyön koulutuksen käyneiden ammatillinen osaaminen kasvaa ja tietoisuus syrjäytymisuhan alla olevista perheistä, perheväkivaltaperheistä sekä heidän auttamismahdollisuuksista nousee (ennakoiva työ ja varhainen puuttuminen). Projektilla vaikutetaan välillisesti väestön hyvinvointiin, tulevien nuorten hyvinvointiin sekä palveluiden laatuun. Projektin toiminta edistää koulutusorganisaatioiden ja työelämän välistä yhteistyötä (kuntasektori, yrittäjät, yhdistykset) sekä perhetyön kentällä toimivien tahojen välistä yhteistyötä.
|
|
SATU hankkeen loppuraportti
 |
|